torstai 31. tammikuuta 2013

Elämäni neulehaalari


Tässä tämän maailman suloisin pikkutyttö, jolla on yllään neulehaalari. Sain valmiiksi siis elämäni ensimmäisen neulehaalarin. Ohje on Novitan syksy 2012 lehdestä. Ohjetta noudatin lähinnä mittojen suhteen. Langaksi otin omista varastoista löytyneen Nalle Marjaretki Puolukan. Resorit tein valkoisesta nallesta. Ohje oli todella helppo. Työ vain meinasi ufoutua useampaan kertaan. Pienten ihmisten ollessa talossa on hivenen haastavaa heiluttaa puikkoja. Vaan valmista tuli.

Kappaleiden yhdistäminen ei onnistunut niin hyvin kuin olisin toivonut, vaan päätin olla kerrankin itselleni armollinen. Hihojen päättelyn purin kolmisen kertaa, että sain päättelyn tarpeeksi löyhäksi. Silti hihojen istutus ei mielestäni onnistunut tarpeeksi kauniisti. Yksi napinlävistä on aavistuksen liian tiukka. Näistä huolimatta tai ehkä näiden aavistuksenomaisten virheiden ansiosta olen todella ylpeä itsestäni. Minä tein sen =)


maanantai 28. tammikuuta 2013

Turkoosit Olgat



Turkoosit Olgat Novitan 7 - veljestä langasta. Tässä linkki ohjeeseen. Lankaa kului 100g. Ensin tein jämäkerän loppuun ja jatkoin täydestä. Puikkona puiset neloset. Seuraaviin Olgiin voisi kokeilla 3.5 puikkoja. Aavistuksen turhan löysä tulee pitsikuviosta.

56 silmukkaa, viimeisellä pitsikierroksella langankierrot tekemättä niin, että silmukat vähenevät 48:aan. Sitten 10 kierrosta 2o2n resoria, kantapään jälkeen pitsikuvio jatkuu.

Kohtuullisen somat sukat lahjakoriin. Ensimmäinen sukka tipahti puikoilta viikko sitten perjantaina ystävän luona kyläillessä. Toinen sukka lähes valmistui lauantaina HopLopissa.Sunnuntaille jäi vain kärkikavennusten teko.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Marianne karkit


 Tämmöiset Marianne karkki sukat tipahtivat Bambu puikoilta. En kyllä suosittele bambuisia puikkoja kenellekään. Eivät luistaneet yhtään.


Lankaa kului tasan 100 grammaa. Lankana Novitan  7-veljestä luonnonvalkoinen ja ihanan joulunpunainen. Varressa 9 punaista raitaa ja lapaosassa 11 punaista raitaa. Varsi 2oikein2nurin neulosta, joka jatkui myös lapaosassa sukan päällä.
Välillä tuntui, että näistä punaisista raidoista ei tule loppua millään =) Vaan ihan mukavan näköiset sukat kokoa 38-39. Seuraava raidoitus voisi olla vaikka musta-valkoinen ja kokona se perinteinen miesten koko noin 43.

torstai 17. tammikuuta 2013

Langanpäät päätelty, vihdoinkin...




Nämä sukat ovat odotelleet yhdessä keskeneräisten korissa langanpäiden päättelyä kesästä 2012 lähtien. Lanka on Maija ja raitalanka eli pääteltävänä on ollut 2 langanpäätä yhdessä sukassa eli yhteensä neljä...Jälkikasvu, jolle sukat oli tarkoitettu ilmoitti, että ei ole ikinä nähnyt rumempia sukkia eikä tule ikinä käyttämään näitä. Siksi sukat jäivät koriin. Harmitti, kun lanka oli kuitenkin yhdessä valittu ja tarkoitus oli tehdä kumpparisukat.
Minusta sukat ovat ihan mukavan näköiset. Kuvan tausta on kyllä aika kamala, ei ole tämmöiset uusretro värit minua varten. Kyseessä on kyllä ihan jouluinen pöytätabletti, vaan väri on kameralla kuvattuna todella kirkas.


Tässäkin kuvasssa kamala tausta. Laiska ihminen, kun ei jaksa kuvata uudestaan. Novitan 7-veljestä Papukaija kerässä oli pieni virhe ja jatkoin vain kutomista, vaikka fiksumpaa olisi ollut keriä lankaa eteenpäin ja jatkaa uuden raidoituksen aloituskohdasta. Langassa oli myös mielenkiintoisia solmuja ja sitomisviritelmiä. Ylempi sukka oli paljon mukavampi kutoa, kuin alempi. Tein ylemmän sukan ensin. Jos olisin aloittanut alemmasta olisin ehkä ensin purkanut ja kasannut kerän uudelleen.
Nämäkin sukat ovat valmistuneet kesällä 2012 ja jääneet päättelyä vaille valmiiksi. Sen verran harmitti tuo langan solmuviritys ja värivirhe.

torstai 10. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäiset Olgat


Tammikuun valjussa valossa kuvattu tammikuussa valmistuneet Olgat. Lankana Novitan 7-veljestä ja puikot puiset 4. Pohja n. 20cm hieman venytettynä ennen kavennuksia. Langanmenekki 90g.

Lanka on sama, josta tein pukinkonttiin kummitytölle Olga-sukat viime vuonna. Jatkoin vain kuviota varpaisiin saakka. Näissäkään sukissa ei ole nilkkaresoria. Ehkä seuraavissa on. Olisi ollut mukava tehdä Marianne karkki sukat, vaan en löydä lankavarastostani luonnonvalkoista.

Ohje sukkiin löytyy täältä . Malli on kaunis ja ihanan helppo. Sopii oikein hyvin telkkarin ääressä tehtäväksi. Telkkarin edessä istumisen sijaan lähden lumitöihin. Pakkastakin on alle neljä astetta eli oikein sopiva ulkoilusää. Ei palellu varpaat eikä posket.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Silmukkamerkkejä



Näitä sitä kelpaa ihastella  =) Hyvältä ystävältä lahjaksi saatuja silmukkamerkkejä kaksi sarjaa =)

lauantai 5. tammikuuta 2013

Kirja ostoksia



Tämä kirja löytyi Prisman kirja-ale korista. Hinta taisi olla jotain 7 euron luokkaa ja kirja on ihan hyvä. Prisman kirja-alesta löytyy muitakin hyviä käsityökirjoja erittäin edullisesti.

Lastenkirjoja ostin eri-ikäisille serkuksille sekä erilaisia tehtäväkirjoja. Tehtäväkirjojen mukana tuli myös tarrapusseja. Mukavahan niitä tarroja on aina ovista ja seinistä irrotella. Näiden lasten tehtäväkirjojen mukana onneksi tarroja tuli vain parikymmentä.






Tämän kirjan lainasin ennen joulua kirjastosta ja omaksihan se oli saatava. Tilasin kirjan Kirjakellarista ja sain sen mielestäni hyvin edulliseen hintaan. Suosittelen sekä kirjaa että Kirjakellaria.
Suomalaisen kirjakaupan nettisivuilta kirja on lähes tilattavissa, kunnes huomaa pienen alatekstin. Loppuunmyyty. Näin parin vuoden jälkijunassa pääsen minäkin jossain vaiheessa tekemään kuuluisat Kesävoi sukat. Puikoille päätyvät ihan varmasti myös naisten villapöksyt. Kiitos hyvistä ohjeista =)

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Mummoruutuja...





Virkkasin isoäidinneliöitä vuoden vaihteessa. Koira ihmetteli rakettien pamauksia. Juniori nukkui ja Esikko osallistui kokoperheen rakettijuhlaan isänsä kanssa.
Viime vuonnakin onnistuin nukahtamaan ennen vuoden vaihtumista =) Yllä olevat tilkut ovat matkalla ystäväni tyttären peitteeseen ja ovat tyttären toiveesta päättelemättömiä. Lankaa näihin jämälangoista tehtyihin tilkkuihin on kulunut 110grammaa ja yllä olevassa kuvassa tilkkuja on 13 osittain vahingossa osittain alkaneen vuoden kunniaksi.
Jämälankoja riittää vielä, joten eikun virkkaamaan. Bambukoukulla tehdyistä neliöistä tulee aavistuksen löysempiä, kuin "perinteisellä" metallikoukulla tehdyistä. Metallikoukku kipeyttää enemmän sormien niveliä, joten toistaiseksi olen tarttunut bambukoukkuun.
Mukavaa alkanutta vuotta